Kissani Jugoslavia

Samuli Reunasen ohjaama ja Eva Buchwaldin dramatisoima Kissani Jugoslavia Tampereen Työväen Teatterissa on hurja, ahdistava ja ihastuttava, suurenmoinen teos!
(–)
Kenties yksi parhaita näytelmiä, joita olen nähnyt.
Ja minä olen nähnyt Hamiltonin Broadwaylla.
Että repikää siitä.

+ hyvät näyttelijäsuoritukset (erityisesti Mia Selin ja Saska Pulkkinen tekevät huikeat roolityöt niin näyttelijöinä kuin kertojina)

+ ohjaus, visuaalisuus, lavastus ja äänimaailma

+ onnistunut ja erittäin taiteellinen näyttämöversio Patjim Statovicin erikoisromaanista

Kahdesti Finlandia-palkittu kirjailija Pajtim Statovci kirjoittaa maailmasta tavalla, joka on tehnyt poikkeuksellisen vaikutuksen sekä suomalaiseen että kansainväliseen yleisöön. Jo kirjailijan esikoisromaani Kissani Jugoslavia tuntuu pääsevän käsittämättömän monen tärkeän asian ytimeen.
(–)
Tampereen Työväen Teatterissa Pajtim Statovcin esikoisromaanista nähdään Eva Buchwaldin dramatisoima ja Samuli Reunasen ohjaama näyttämösovitus. Siinä väkevä teksti saa rinnalleen huiman visuaalisen maailman, joka vie teoksen vielä täysin uudelle tasolle.
(–)
Saska Pulkkinen näyttelee lapsuuteensa palaavaa nuorta miestä intensiteetillä, joka koskettaa syvästi. Katkeran isän, painajaisiaan huutavan pikkupojan ja ympäröiviin olosuhteisiin alistuneen äidin rikkinäisen vuorovaikutuksen katsominen tekee kipeää. Kaikki neljä näyttelijää tekevät huikeaa työtä sekä yhdessä että yksilöinä.

Täytyy oppia elämään tässä ja nyt!

Meidän kaikkien täytyy oppia elämään elämäämme niin hyvin kuin pystymme, kulloinkin vallitsevien olosuhteiden keskellä.

Tampereen Työväen Teatterissa ensi-iltansa saanut Samuli Reunasen kirkas ohjaus Eva Buchwaldin tarkasta Kissani Jugoslavia -dramatisoinnista luottavat Pajtim Statovcin useille tasoille avautuvan tekstin lisäksi ensembleensa ja näyttelijät puolestaan toisiinsa. Lisätään vielä Sanna Levon kekseliäs lavastus ja puvut, Juha Haapasalon sananmukaisesti loistavat valot ja projisoinnit sekä Jarkko Tuohimaan uniikki äänimaisema, niin ollaan jo lähellä kattoa.

Myös esityksessä toteutettu livepiirtäminen loi mahtavaa ”eletään tässä ja nyt” -tunnelmaa; kaikki mitä on suunniteltu voidaan hetkessä pyyhkäistä pois.

Kaksinkertaisen Finlandia-voittajan Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia -kirjan (2014) pohjalta luotu esitys resonoi sielussa. Se pakahduttaa, rakastuttaa, vihastuttaa ja saa aikaan haikeaa melankoliaa. Yksityisestä tulee yleistä, ja jään ajattelemaan elämän oikeudenmukaisuutta.

Ohjaaja Samuli Reunanen teki ensemblensa kanssa näyttämöllä näkyväksi jotakin hyvin oleellista ja meitä kaikkia koskettavaa.

Kissani Jugoslavia on syvällisesti ajateltua, vaikuttavasti toteutettua ja loistavasti näyteltyä teatteria. Osasin ennakolta odottaa, että Tampereen Työväen Teatterin tulkinnasta tulee syksyn merkityksellisin ensi-ilta. Se, mitä sain torstai-iltana katsomossa kokea, ylitti kaikki odotukseni. Teatterielämyksenä Kissani Jugoslavia oli oikea arvoitusten ja merkitysten aarreaitta.

Saska Pulkkinen tulkitsee Bekim-pojan elämän eri vaiheita vivahteikkaasti ja herkästi. Lapsuutta varjostaneet tuskaiset painajaisunet pelottavine käärmeineen vaihtuvat aikuisiällä vaarallisen kuristajakäärmeen ostamiseen lemmikiksi. Ravintolasta löytyi myös kumppaniksi ”kissa”, joka on narsistinen, ylimielinen, maahanmuuttajia ja homoseksuaaleja vihaava.

Miia Selin on nuori ja ihastuttava Emine, joka haaveilee onnellisesta tulevaisuudesta. Vaikean avioliiton ja sodan takia haaveet kariutuvat. Selin kuvaa tarkasti naisen elämää, alistumista ja nöyryytystä.

Janne Kallioniemen isä on älykäs, monia kieliä osaava, ollut kotimaassaan opetusministeriössä töissä. Perheen isänä hän on ankara, ajan ja tapojen kasvattama. Tunteitaan hän ei juuri näytä, ei ainakaan myönteisiä. Käärmeenä Kallioniemi saa olla helläkin.

Samuli Mujeen ”kissa” on ärsyttävä hyväksikäyttäjä ja komentelija, mutta eleiltään hyvin kissamainen. Mujeen näyttelemä Sami on empaattinen mies, kuin lupaus paremmasta tulevaisuudesta.

Reunasen ohjauksessa Kissani Jugoslavia taittuu voimakkaasti kahtia ensimmäisen ja toisen näytöksen välillä. Näytelmän alkupuoli hyödyntää vahvasti nykyaikaista teknologiaa taustakankaan kaoottisten heijastusten ja piirtolevyn avulla, mikä luo esitykseen ajoittain fragmentaarisen mutta erittäin vetoavan kerronnan. Maagisen realismin keinoin ihmiset ja eläimet sekoittuvat, ja kissa nouseekin kiehtovaksi metaforaksi teoksen pääteemoille.
(–)
Nykyhetkestä menneeseen ja takaisin singahteleva kerronta vahvistaa vastakkainasettelua: törmäyskurssilla ovat perhe, menneisyyden Kosovo ja historia, ja toisaalta yksilöllisyys, Suomi ja nykyhetki. Bekimin kipuilu tässä hetkessä peilautuu Eminen tuskaan omassa nuoruudessaan.